Camilla ja pennut

Camilla-kissalla ja sen pennuilla oli sekä hyvää että huonoa tuuria.

Hevostilan isäntä löysi heinäladossa pesivän kissan ja vastuullisena ihmisenä ilmoitti siitä eläinsuojeluyhdistykselle.

Pennut saatiinkin heti kiinni ja vietiin löytöeläintalolle. Emo saatiin kiinni vasta muutama päivä myöhemmin. Tuon erossa olon takia siltä oli maidon tulo ehtynyt. Pentuja piti siis ruokkia tuttipullosta.

Koko perhe tuli meille kotihoitoon ja meillä Camillan kanssa sujui työnjako mukavasti. Minä hoidin ruokapuolen ja Camilla loput. Se pesi, hoiti ja imetti pentuja. Oli todella tärkeää, että pennut saivat emon hoivaa ja läheisyyttä ja että ne myöhemmin oppivat kissan taitoja emoltaan.

Tuttipullosta syöttämisessä on omat niksinsä. Pentu pitää kääriä tiukkaan kapaloon. Muuten se huitoo, kiemurtelee ja sätkii niin, että syömisestä ei tule mitään.

Aika kului ja pennut kasvoivat ja tulivat 12 viikon ikään, mikä on kissanpentujen luovutusikä. Kaikki saivat heti hyvät kodit, pojat lähtivät yhteiseen kotiin ja tytöt myöskin saivat yhteisen kodin. On hyvä, että kissalla on seuraa. Ne purkavat energiansa toisiinsa eivätkä ihmisiin ja huonekaluihin. Ja muutenkin, onhan se yksinäistä olla ainoa lajiaan.

Pennun luovutusikä on tosiaan 12 viikkoa. Siihen asti se tarvitsee emon hoivaa ja opetusta ja sisarusten kanssa touhuamista. Sisarusten kanssa pentu oppii kissojen tapoja. Tapellessa se oppii tietämään milloin pitää lopettaa. Silloin pitää lopettaa kun toinen huutaa. Juostessa, hyppiessä,, vaaniessa ja painiessa fyyysiset ominaisuudet ja sosiaaliset taidot kehittyvät.

Camilla-emokin lähti kotiin jonkun ajan kuluttua. Ensin emo--kissan pitää odotella pari viikkoa, että hormonit tasaantuvat, sitten se steriloidaan ja sitten odotetaan pari viikkoa parantumista.

Sängynaluskissamme Armi kököttää edelleen sängyn alla. On vaikea sanoa, onko se tiineenä, kun sitä ei näe kuin makuulla kykkimässä, ei voi nähdä onko massu paisunut. Kerron lisää heti kun saan jotakin selville.

Iiris: